Jäsentiedotteet
Meriitti 4/2008

Senaattori, sinun panostasi tarvitaan!

Senaatin tavoitteena on tukea Suomen Nuorkauppakamarit ry:n toimintaa mahdollisimman monipuolisesti ja tehokkaasti.
Senaattorien määrä Suomessa on noin 1250 henkilöä, siis lähes puolet nuorkauppakalmarilaisten määrästä. Määrä on suuri myös kansainvälisesti vertailtaessa.
Tähän joukkoon sisältyy valtava määrä ”hiljaista tietoa” kamaritoiminnasta. Lisäksi kuluneet vuodet ovat vain kasvattaneet kokemusta, näkemystä, suhdetoimintaverkostoja ym. Olemme siis huikea voimavara jonka käyttö on jäänyt aika vaatimattomalle tasolle.
Toki tuemme kamaritoimintaa vuosittain 5 000- 7 000 €:n palkinnoin ja suoritamme perinteisiä vaativia toimintoja kuten ääntenlaskentaa ja muuta vastaavaa toimintaa kamarien ”muistipankkeina”.
Totesin puheenvuorossani Lahdessa, että meitä toki voi hyödyntää myös muissa asioissa.
Uudet senaattorit, peräti 14 henkilöä, lupasivat iltajuhlassa,  juhlavasti oikea käsi ylhäällä, olla käytettävissä myös jatkossa tietoineen ja taitoineen. Haastoin myös muut senaattorit mukaan teemalla ”tee vähintään yksi hyvä työ kamarisi hyväksi vuodessa”. Kun tämä kerrotaan senaattorien määrällä, syntyy todella suuri ja arvokas voimavara!
Hyvä työ voi olla kuukausikokouksen järjestäminen yrityksesi tiloissa, mainos kamarin lehdessä, oman yrityksesi jäsenpotentiaalin kartoitus ja niin edelleen. Ei siis vaadi suuria ponnisteluja.
Senaatin hallituksen ”hyvä työ” on rakentaa kolmivuotinen business seminaari kokonaisuus tulevien Maailmankokouksien yhteyteen teemalla Global Diels, osa muistaakin vastaavan 1990-luvun alusta.
Tarkoitus on aikaansaada nuorkauppakamarille näyttävää mielenkiintoista ohjelmasisältöä ja tätä kautta synnyttää luontaista positiivista jäsenkehitystä.
Perustimme aikoinaan ”Mesenaatti” rahaston tukemaan  suomalaisten toimintaa kansainvälisissä tehtävissä. Rahasto on viettänyt hiljaiseloa mutta nyt se on päätetty herättää jälleen henkiin. Keskusliiton talouden tiukentuessa varautuminen rahaston avulla tuleviin tarpeisiin lienee paikallaan.
Senaatti on perustanut myös työryhmän miettimään ulkoista kuvaamme. Brändin merkitys ja sen ylläpito on tämänkaltaisessa järjestötoiminnassa peruskysymyksiä joiden pitää olla kunnossa.
Toivotan Senaatin puolesta menestystä uusille vastuunkantajille niin Keskusliitossa kuin kamareissakin.

JCI Senate in Finland ry

Jarmo Talasrinne
President




Arja Vilanko sen 45425 valittiin Euroopan Senaatin varapuheenjohtajaksi- eli Deputy Presidentiksi.
Valinta tapahtui lauantaina 7.6.2008 Euroopan Senaatin vuosikokouksessa Turussa, äänestyksen jälkeen.
Ännimäärää ei sopimuksen mukaan kerrottu, mutta uskomme tuloksen olleen tiukka, koska
kandidaatit olivat hyviä.
Suomen Senaatin onnittelut uudelle Deputy President Arjalle. Onnea matkaan !
Me tuemme sinua jatkossakin.
 
Arja Vilanko sen 45425 valdes till viceordförande- dvs Deputy President, i Europasenaten.
Valet skedde lördagen den 7.6.2008 under Europasenatens årsmöte, efter omröstning.
Röstmängden berättades enligt överenskommelse inte, men vi tror att resultatet var knappt
då kandidaterna var goda.
Finlands Senats gratulationer till Deputy President Arja. Lycka till !
Vi stöder dig även i fortsättningen.
 
Jan-Erik Elfving 53263
President 2007-2008
JCI Senate in Finland



Ladattavat tiedostot

Jäsentiedote 2_08 27.4.08.pdf
92 Kt

Jäsentiedote 1-08, 20.2.08.pdf
260 Kt PDF

jäsentiedote 1207.pdf
404 Kt PDF

Sinä olet kipinä -kirje
116Kt PDF


senatormerkkithumb_213
senaattoriopasthumb_213
 
 jc_spirit_kuva_197
Senator-merkki
764Kt JPG
Senaattoriopas
7,4Mt PDF
JC-Spirit julkaisu
1038 Kt PDF